Tom Kha-keitto

by Marko
114 katselukertaa

Thaimaa. Tuo Kaakkois-Aasian helmi. Kaikkien tuntema eksoottinen pyhiinvaelluskohde iloisine vieraanvaraisine ihmisineen sekä aurinkoisine hiekkarantoineen. Voiko noin edes kirjoittaa? Näköjään voi. Olkoon noin.

Monet reissaajat tämän jo tietävätkin ja allekirjoittavat. Thaimaa, yksi planeettamme paratiiseista. Kuningaskunta jonka eri kohteista löytyy jokaiselle jotakin. Lähes aina lämmintä ja edulliset hinnat. Upeat rannat ja aina yhtä hymyilevät ihmiset. Iloisuutta ja vieraanvaraisuutta. Mitä muuta ihminen voisi matkoiltaan toivoa? No hyvää ruokaa tietenkin. 

Se että onko oma fiksaatio itämaiseen ruokaan Thaimaan syytä, en tiedä. Tuskin ihan täysin mutta on hänelläkin oma kortensa laitettavana siihen kekoon. Siihen vaan. Isoon kekoon. Päälle. Hyvä.

Uskon ja tunnen vahvasti että tämä into on kuitenkin saanut alkunsa jo hieman aiemmin. Se milloin ensimmäisen kerran jotain itämaista ruokaa sain maisteltavaksi, oli ehkä puolitoistavuotiaana. Kun äiti teki riisiä. Voiko sitä laskea? Jos ei niin sitten pitää mennä hieman eteenpäin ja johonkin 90-luvun puoleenväliin kun ensikosketus kiinalaiseen ravintolaan on otettu.

Silloin ei vielä saanut Pekingin ankkaa ihan joka kadun kulmasta takeawaynä, ainakaan Kotkassa. Mikä oli ihme koska Kotka on aina ollut edellä aikaansa. Joka asiassa. Esimerkiksi maailman ensimmäinen Posso on Kotkasta. Tiesitkö? Ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nyt ei ole kuitenkaan sen aika, ehkä huomenna. Jos silloinkaan. Joku toinen saa listata nämä jutut jos on ylimääräistä aikaa.

Takaisin asiaan. Mihin jäinkään? Kiinaan? Ei vaan siihen ruokaan. Ja siihen neitsytmatkaan itämaiseen ruokakulttuuriin. Niin. Se että oliko tuo rakkautta ensikosketuksella (harvoin neitsytmatkoilla on), en tiedä. Mutta olen antanut itseni ihastua tuohon itämaiseen keittiöön kyllä tässä vuosien varrella aika kovasti. Jopa rakastua.

Vuosi 2006 ja reppureissu Thaimaaseen. Saattoi olla se lopullinen ja viimeinen Amorin nuoli kulinaristiseen arkkuuni. Thai-keittiö ja kaikki sen uskomattomat maut. Vahvoja tuoksuja joka puolella. Värejä. Kanaa, kalaa, äyriäisiä ja kasviksia. Limettiä ja chiliä. Samaan aikaan suussa maistuu kaikki perusmaut. Yksi häviää, toinen tulee tilalle ja väistyy. Tekee tilaa kolmannelle jonka jälkeen mun aakkosissa tulee neljäs. Riisejä, nuudeleita. Kaikkea. Olen rakastunut.

Tottakai. Joskus tulee se hetki kun pitää tien päällä se rinkka laittaa nippuun ja heittää selkään. Palata kotiin. Kotona yrittää tietenkin thairuokapäissään plagioida kaikkia reissulta jääneitä makumuistoja. Ja turhautuneena todeta ettei pääse lähellekkään. Riisi onnistuu jotenkin mutta soossit ja keitot maistuvat ihan erilaiselta kuin Bangkokin katuruokakojusta ostetut. Outoa. Wokkipannut myyntiin ja mäkkärin luukulle. Ei sitten. Ei tehdä.  

Onneksi kaupoista saa aina uusia pannuja ja pienen mökötyksen jälkeen olen usein antanut anteeksi. Ei se ole Thai-ruoan vika etten minä sitä osaa tehdä. No joskus on mutta ei aina. Olemme kivasti löytäneet yhteisen gastronomisen sävelen jota sitten aina välillä palailemme soittelemaan.

Hyvillä fiiliksillä. Omat tunteet monesti pinnassa ja usein sen myös kerron. Ja osoitan. Tämän reseptin Tom Kha-keitto, on yksi hyvä esimerkki siitä miten pitkäjänteisellä ja periksiantamattomalla asenteella päästään monesti hyvään lopputulokseen. Se kuuluisa yhteinen hiili ja puhallus ja sitä rataa…

Monesti tämä, kavereiden kesken ”Tomppa” on yrittänyt minua lannistaa ja joskus testannut kärsivällisyyttäni. Olen siihen jo tottunut ja nykyään onnistumme lähes aina. Tässä reseptissä kylläkin oikaistu muutamassa kohdassa, kuten valmiissa Tomppa-maustehässäkässä. Sekä tuoreksissa. 

Mutta tää resepti on mun ja Tompan. Vaikka hän vuosien varrella muuttuisi hieman, lupaan silti nauttia yhteisistä hetkistämme. Viimeiseen lusikalliseen. Tai tippaan. Tai johonkin 🙂

XXXXX

Marko

TOM KHA -KEITTO

Thaimaa. Tuo Kaakkois-Aasian helmi. Kaikkien tuntema eksoottinen pyhiinvaelluskohde iloisine vieraanvaraisine ihmisineen sekä aurinkoisine hiekkarantoineen. Voiko noin edes kirjoittaa? Näköjään voi. Olkoon noin.… Resepti gluteeniton, broileri, tom kha, keitto, thaimaalainen, itämainen, lemppari, soppa European Tulosta resepti
Annoksia: 6 Esivalmistelu: Kokkailuaika:
Nutrition facts: 200 calories 20 grams fat
Arvostelu 5.0/5
( 1 Arvostelua )

Ainekset

  • 400 g broilerin maustamattomia filesuikaleita
  • 400 ml purkki kookosmaitoa
  • 1 pkt Apetit tuoreksia (keräkaali, porkkana, punasipuli, sokeriherneet)
  • 1 pss Santa Maria Tom Kha mausteseos
  • 1 pieni rasia herkkusieniä halkaistuna
  • 1 rasia kirsikkatomaatteja
  • 2 kynttä valkosipulia murskana
  • 2 chilipaprikaa pilkottuna
  • 2 rkl soijaa
  • 1 tl inkivääriä raasteena
  • 1 limen mehu
  • muutama varsi kevätsipulia pilkottuna
  • 1 rkl kalakastiketta
  • 3 dl vettä
  • 1 ruukku korianteria

Valmistusohjeet

  1. Ota esille wokkipannu tai suurehko kattila.
  2. Kuumenna pannu ja lorauta parhaaksi valitsemaasi öljyä pohjalle (meillä kookosöljy).
  3. Broilerisuikaleet pannulle ja ruskista hieman.
  4. Heitä sekaan Tom Kha-mausteseos, chilipaprikat, raastettu inkivääri, murskattu valkosipuli sekä soija.
  5. Sekoittele kunnolla ja anna maustua.
  6. Lisää pannulle tai kattilaan tuorekset ja pyöräyttele sekaisin muiden ainesten kanssa.
  7. Lisää vesi.
  8. Kun vesi alkaa kuplia, lisää kookosmaito sekä kalakastike.
  9. Tässä välissä voi hetken hengähtää ja antaa seoksen kuplia pienellä lämmöllä n. 15 min.
  10. Sekoittele vähän.
  11. Lisää sekaan herkkusienet, kevätsipulit sekä tomaatit.
  12. Anna muhia vaikka 10 minuuttia.
  13. Lisää viimeisenä kattilaan limemehu sekä silputtu korianteri.
  14. Jos ohjeesta jotain on vielä tässä vaiheessa lisäämättä, lisää nekin sekaan.
  15. Tarjoile.
  • Tämäkään resepti ei ole liian tarkka keittoaikojen tai raaka-aineiden suhteen. Kaikkea voi muokata omaan makuun sopivaksi.
  • Jos haluaa lisää tulisuutta, voi soppaan sekoitella chilijauhetta tai Sambal Oelekkia.

Vink vink

Kun pilkottelee ja murskailee reseptissä olevat raaka-aineet valmiiksi ennen aloittamista, sopan valmistaminen sujuu aina mukavammin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit

Saattaisit ehkä pitää myös näistä

Maksimoidaksemme nettiselailunautintosi, tämäkin verkkopalvelu käyttää evästeitä. Toistaiseksi emme tee niillä oikein mitään. Hyväksy Lue lisää