Tom Kha-keitto

Thaimaa. Tuo Kaakkois-Aasian helmi. Kaikkien tuntema eksoottinen pyhiinvaelluskohde iloisine vieraanvaraisine ihmisineen sekä aurinkoisine hiekkarantoineen. Voiko noin edes kirjoittaa? Näköjään voi. Olkoon noin.

Monet reissaajat tämän jo tietävätkin ja allekirjoittavat. Thaimaa, yksi planeettamme paratiiseista. Kuningaskunta jonka eri kohteista löytyy jokaiselle jotakin. Lähes aina lämmintä ja edulliset hinnat. Upeat rannat ja aina yhtä hymyilevät ihmiset. Iloisuutta ja vieraanvaraisuutta. Mitä muuta ihminen voisi matkoiltaan toivoa? No hyvää ruokaa tietenkin. 

Se että onko oma fiksaatio itämaiseen ruokaan Thaimaan syytä, en tiedä. Tuskin ihan täysin mutta on hänelläkin oma kortensa laitettavana siihen kekoon. Siihen vaan. Isoon kekoon. Päälle. Hyvä.

Uskon ja tunnen vahvasti että tämä into on kuitenkin saanut alkunsa jo hieman aiemmin. Se milloin ensimmäisen kerran jotain itämaista ruokaa sain maisteltavaksi, oli ehkä puolitoistavuotiaana. Kun äiti teki riisiä. Voiko sitä laskea? Jos ei niin sitten pitää mennä hieman eteenpäin ja johonkin 90-luvun puoleenväliin kun ensikosketus kiinalaiseen ravintolaan on otettu.

Silloin ei vielä saanut Pekingin ankkaa ihan joka kadun kulmasta takeawaynä, ainakaan Kotkassa. Mikä oli ihme koska Kotka on aina ollut edellä aikaansa. Joka asiassa. Esimerkiksi maailman ensimmäinen Posso on Kotkasta. Tiesitkö? Ja tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Nyt ei ole kuitenkaan sen aika, ehkä huomenna. Jos silloinkaan. Joku toinen saa listata nämä jutut jos on ylimääräistä aikaa.

Takaisin asiaan. Mihin jäinkään? Kiinaan? Ei vaan siihen ruokaan. Ja siihen neitsytmatkaan itämaiseen ruokakulttuuriin. Niin. Se että oliko tuo rakkautta ensikosketuksella (harvoin neitsytmatkoilla on), en tiedä. Mutta olen antanut itseni ihastua tuohon itämaiseen keittiöön kyllä tässä vuosien varrella aika kovasti. Jopa rakastua.

Vuosi 2006 ja reppureissu Thaimaaseen. Saattoi olla se lopullinen ja viimeinen Amorin nuoli kulinaristiseen arkkuuni. Thai-keittiö ja kaikki sen uskomattomat maut. Vahvoja tuoksuja joka puolella. Värejä. Kanaa, kalaa, äyriäisiä ja kasviksia. Limettiä ja chiliä. Samaan aikaan suussa maistuu kaikki perusmaut. Yksi häviää, toinen tulee tilalle ja väistyy. Tekee tilaa kolmannelle jonka jälkeen mun aakkosissa tulee neljäs. Riisejä, nuudeleita. Kaikkea. Olen rakastunut.

Tottakai. Joskus tulee se hetki kun pitää tien päällä se rinkka laittaa nippuun ja heittää selkään. Palata kotiin. Kotona yrittää tietenkin thairuokapäissään plagioida kaikkia reissulta jääneitä makumuistoja. Ja turhautuneena todeta ettei pääse lähellekkään. Riisi onnistuu jotenkin mutta soossit ja keitot maistuvat ihan erilaiselta kuin Bangkokin katuruokakojusta ostetut. Outoa. Wokkipannut myyntiin ja mäkkärin luukulle. Ei sitten. Ei tehdä.  

Onneksi kaupoista saa aina uusia pannuja ja pienen mökötyksen jälkeen olen usein antanut anteeksi. Ei se ole Thai-ruoan vika etten minä sitä osaa tehdä. No joskus on mutta ei aina. Olemme kivasti löytäneet yhteisen gastronomisen sävelen jota sitten aina välillä palailemme soittelemaan.

Hyvillä fiiliksillä. Omat tunteet monesti pinnassa ja usein sen myös kerron. Ja osoitan. Tämän reseptin Tom Kha-keitto, on yksi hyvä esimerkki siitä miten pitkäjänteisellä ja periksiantamattomalla asenteella päästään monesti hyvään lopputulokseen. Se kuuluisa yhteinen hiili ja puhallus ja sitä rataa…

Monesti tämä, kavereiden kesken ”Tomppa” on yrittänyt minua lannistaa ja joskus testannut kärsivällisyyttäni. Olen siihen jo tottunut ja nykyään onnistumme lähes aina. Tässä reseptissä kylläkin oikaistu muutamassa kohdassa, kuten valmiissa Tomppa-maustehässäkässä. Sekä tuoreksissa. 

Mutta tää resepti on mun ja Tompan. Vaikka hän vuosien varrella muuttuisi hieman, lupaan silti nauttia yhteisistä hetkistämme. Viimeiseen lusikalliseen. Tai tippaan. Tai johonkin 🙂

XXXXX

Marko