Useimmiten mietityttävät asiat? Saako syödä vaiko ei?
Syitä tämän artikkelin kirjoitukselle on muutamia. Olen saanut joitain yhteydenottoja ja viestejä, joissa on kysytty, että saako keliaakikko syödä sitä tai saako tätä? Näitä sallittuja aineksia, ja listoja löytyy toki internetin eri sivustoilta pilvin pimein, ja se on hyvä. Mitä useammasta paikasta ne ovat saatavilla, niin aina parempi.
Toinen syy on gluteenittomuuden yleistyminen. Muutamia sosiaalisen median ryhmiä seurannut pitkään, ja usein siellä toistuvat samat kysymykset. Uusia keliaakikkoja ”syntyy” keskuuteemme jatkuvasti, sekä ihmisiä kenelle gluteeni aiheuttaa oireita ja ongelmia. Se että onko aina syynä keliakia, jää jokaisen itsensä selvitettäväksi. Gluteenin haitat ilmenevät kyllä muissakin sairauksissa, ja aina hyvä selvittää mistä kyse, ellei ole vielä tiedossa.
Kolmas syy tähän kirjoitukseen on oma henkilökohtainen halu tehdä listaus mitä saa ja mitä ei saa syödä. Ihan vaan itselleni. Ja tietenkin tyttärelleni. Toki myös muille. Joskus tulee aina eteen tilanteita, kun tuoteselostetta lukiessa pitää ihan muistella, että miten tämä homma nyt menikään, vaikka asiaan saattanut törmätä jo joskus aiemminkin.
Isäni hauska ikivitsi että ”Meilläkin on suvussa tuota dementiaa, mutta hitto kun en muista, että kenellä…” alkaa näin neljänkympin korvilla jo konkretisoitumaan ja hyvä aina välillä tarkistella asioita.
Tämä artikkeli on kirjoitettu lähtökohtaisesti keliakia huomioiden. Ei gluteenin yliherkkyys tai vehnäallergia. Ikäviä sairauksia ja vaivoja myös, mutta osittain hoitokeinot eroavat. Ja jos mietit joskus näitä, että ovatko omat oireesi keliakiaa ja gluteenista johtuvia, vehnäallergiaa vai jotain muuta, suosittelen lämpimästi tekemään testin.
Apteekista saa luotettavia pikatestejä, joiden avulla voidaan selvittää keliakian vasta-aineita verestä. Suuremmin jos haluaa selvitellä, niin esimerkiksi Terveystalolla on Keliakia-Tutkimuspaketti , jonka avulla saadaan selvitettyä sairastumisalttius.
Gluteenin jättäminen pois ruokavaliosta on varmasti myös hyväksi ihan terveellekin ihmiselle, joka ei oireile. Siihen en ota kantaa, että miten vaikuttaa, mikäli ei ole diagnosoitu sairautta. Näyttöjä näistä on hyvin vähän ja aina pitäisi yrittää miettiä kokonaiskuvaa siinä ympärillä.
Gluteeni vaikuttaa usein ensimmäisenä suolistoon (iholla myös) ja sitä kautta oireilee muuten. Herkkyys gluteenille riippuu usein juuri suoliston kunnosta. Antibiootit, tulehdukset, kipulääkkeet, alkoholi – nämä kaikki voivat häiritä suolen tasapainoa. Kun ongelmia gluteenin kanssa tulee, niistä voi olla vaikea päästä eroon.
Tässä tullaan siihen, että jos on elänyt gluteenittomalla ruokavaliolla pidempään ilman diagnoosia, ei myöskään testeistä saada luotettavaa tulosta. Jos olet noudattanut gluteenitonta ruokavaliota yli 4 kk, ei tässä vaiheessa voida tehdä vasta-aineiden seulontaa tai tähystystä ilman gluteenialtistusta. Sinun tulisi syödä gluteenia sisältävää leipää 2-3 viipaletta päivittäin 3 kuukauden ajan ennen kuin vasta-aineita voi seuloa uudelleen.
Gluteenin haitoista on tehty useita tutkimuksia. Laidasta laitaan. Puolesta sekä vastaan. Mielenkiintoiseen tekstiin törmäsin tätä artikkelia kirjoittaessani. Otsikossa kysytään että ”Onko ravinnon gluteeni psykoosien ja masennuksen syy?” Kirjoittajana lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti. Tähän kirjoitukseen en ota itse mitään kantaa, mutta kuten voidaan huomata, kirjoittaa voidaan mitä vaan.
Jokainen voi itse näitä miettiä ja tehdä ratkaisuja, jos kokee tarpeelliseksi. Ja ainahan se menee niin että kun näyttöä asioihin on tarpeeksi, voidaan joku tietty asia julistaa faktaksi. Näytön puuttuessa näin ei ole.
Noniin. Höpötetty taas ihan tarpeeksi. Kysymysten aika.
- Helpoin tapa tunnistaa gluteeniton tuote on etsiä pakkauksesta Gluteenittoman tuotteen merkki. Tuotteessa saattaa olla myös ”Gluteeniton”-merkintä. Jos tuotteessa ei ole kumpaakaan edellä mainituista, on aina syytä lukea ainesosaluettelo, jossa on kerrottu, mistä aineksista tuote on valmistettu.
- Pakkauksesta tulee tarkistaa myös mahdolliset varoitusmerkinnät, kuten ”Saattaa sisältää gluteenia” tai ”Saattaa sisältää vehnää, ohraa ja ruista”.
- Ainesosaluettelossa allergioita ja intoleransseja aiheuttavat aineet tulee ilmoittaa selkeästi muusta ainesosaluettelosta erottuvalla tavalla esimerkiksi kirjasinlajilla, kirjasintyylillä tai taustavärillä. Yleinen tapa on lihavoida esim. vehnä.
- Saattaa sisältää -merkintä tarkoittaa, että tuotteen kaikki ainesosat ovat itsessään gluteenittomia, mutta siihen on saattanut joutua jostain muusta tuotteesta peräisin olevaa gluteenia joko valmistus-, pakkaus- tai säilytysvaiheessa.
- Useimmat keliaakikot voivat käyttää monia ”Saattaa sisältää” -tuotteita.
- Keliakialiitto ei suosittele ”Saattaa sisältää” -merkittyjä tuotteita ihokeliaakikoille tai keliaakikoille, joiden keliakiavasta-aineet ovat koholla. Muut keliaakikot voivat halutessaan käyttää esimerkiksi liemikuutioita ja kastikeaineksia tai pieninä määrinä myös makeisia ja perunalastuja merkinnästä huolimatta. Hiutaleita, suurimoita tai jauhoja, joissa on ”Saattaa sisältää” -merkintä, Keliakialiitto ei suosittele keliaakikoille ollenkaan.
- Kaura on vilja. Paras vilja, jos mun mielipidettä kysytään. Noh nyt ei kysytä, vaan pysytään asiassa. Vaikka kaurassa ei luontaisesti ole gluteenia, on paras ratkaisu ostaa gluteenitonta kauraa.
- Kaura ei sisällä ohran, vehnän tai rukiin proteiinin kaltaista gluteenia, koska se on eri viljasukua oleva kasvi.
- Kaura saattaa kuitenkin sisältää jäämiä muista gluteenipitoisista viljoista, minkä vuoksi monet gluteenitonta ruokavaliota noudattavat käyttävät vain gluteenitonta kauraa. Gluteenittoman kauran tuotannon aikana huolehditaan, ettei siihen pääse jäämiä muista viljoista.
- Kyllä. Saat syödä. Tätä kysymystä esitetään hyvin usein eri foorumeilla.
- Soijakastikkeet valmistetaan yleensä fermentoimismenetelmällä eli käymisprosessilla, jossa vehnän gluteeni pilkkoutuu ja sitä on lopullisessa kastikkeessa alle 20 mg/kg. Lopputuote sopii siten myös keliaakikolle. Toinen valmistusmenetelmä on soijan hydrolysointi hapon avulla, mutta tässä menetelmässä ei käytetä lainkaan vehnää.
Vehnää sisältäviä soijakastikkeita ei saa merkitä gluteenittomiksi lainsäädännöstä johtuen. Lainsäädännön mukaan vehnää sisältävän soijakastikkeen saa merkitä gluteenittomiksi vain silloin, kun tuotevalmistaja, maahantuoja ym. takaa tuotteen gluteenittomuuden tekemällä siitä säännöllisesti gluteenianalyysejä, jotka osoittavat kastikkeen olevan gluteenitonta. Tämän vuoksi vehnää sisältävissä soijakastikepulloissa ei ole gluteeniton-merkintää.
Markkinoilla on myös gluteenittomaksi merkittyjä soijakastikkeita, jotka valmistetaan kokonaan ilman vehnää. Meillä käytetään paljon Soy Kingiä.
- Kaikki aromit ovat gluteenittomia, vaikka perässä lukisi suluissa vehnä. Vehnää on käytetty valmistuksessa aromin kantaja-aineena, mutta lopputuotteessa sitä ei ole. Jos tuotteen muutkin ainesosat ovat gluteenittomia, tuote on keliaakikoille turvallinen.
- Kaikki gluteenittomia. Lakritsipulveri eli lakritsijauhe on gluteenitonta. Itse lakritsi on juurikasvi, joka on täysin gluteenitonta. Samoin lakritsiuute ja lakritsijauhe, jotka molemmat valmistetaan lakritsijuuresta.
- Keliaakikoille sopimattomia ovat lakritsimakeiset ja niitä sisältävät elintarvikkeet (esim. lakritsisuklaa), joiden valmistuksessa käytetään lakritsijuuren tai -uutteen lisäksi vehnäjauhoja.
- Vehnätärkkelys ei nimestään huolimatta sisällä gluteenia, vaan vehnätärkkelystä saadaan poistamalla vehnästä gluteeni. Vehnätärkkelyksessä voi olla erittäin pieniä jäämiä gluteenia, mutta jäämät ovat niin vähäisiä, että sen käytön on todettu olevan keliaakikoille turvallista.
Vehnätärkkelyksessä voi olla erittäin pieniä jäämiä gluteenia, mutta jäämät ovat niin vähäisiä että sen käytön on todettu olevan keliaakikoille turvallista.
Tästä löytyy netin syövereistä ristiriitaista tietoa, ja esim. Keliakialiitto suosittelee välttämään tuotteita, joissa vehnätärkkelystä ei ole merkitty gluteenittomaksi.
Turvallisin valinta tässäkin kohtaa on GLUTEENITON VEHNÄTÄRKKELYS, jonka valmistusprosessissa gluteeni pestään pois ja lopputuotteessa sitä on max 20mg/kg.
Tässä kohtaa haluan taas painottaa, että mikäli sairastat jotain muuta kuin keliakiaa, niin nämä ohjeistukset eivät välttämättä toimi. Esimerkiksi vehnäallergiselle ei useimmiten käy tämä aines.
- Tästä löytyy eri lähteistä vastauksia, jotka aavistuksen poikkeaa toisistaan. Lähtökohtaisesti ei suositella käytettävän, mutta jos edessä lukee sana ”gluteeniton” niin silloin on turvallista. Kauppanimellä Ohrakas® myytävä ohratärkkelys ei ole gluteenitonta.
- Ohramallasuutetta käytetään useimmissa tuotteissa mausteenomaisesti maunvahventeena ja niin pieninä määrinä sen käyttö on keliaakikoille sallittua. MUTTA, esimerkiksi Keliakialiitto suosittelee, että ohramallasuutetta sisältäviä tuotteita (mm. aamiaishiutaleet) ei kannata käyttää edes satunnaisesti. Mars-patukka tästä myös hyvä esimerkki. Oman harkinnan mukaan.
- Kyllä vain. Monet alkoholihuomat valmistetaan viljasta tislaamalla. Prosessin aikana viljan gluteeni tuhoutuu, ja lopputuotteet tällöin turvallisia käyttää. Gluteenittomaan ruokavalioon soveltuvia alkoholijuomia ovat esimerkiksi tislatut väkevät viinat ja viinit, jotka ovat aina gluteenittomia. Tislattuja väkeviä viinoja ovat esimerkiksi kirkkaat viinat, viskit, konjakit, brandyt, rommit, liköörit ja katkerot.
- Suurin osa siidereistä ja long drink -juomista sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon. Jotkut pienpanimojen erikoissiiderit voivat sisältää ohramallasta, joten tuoteselosteet on aina hyvä tarkistaa.
- Gluteenittomia oluita on kahdenlaisia: gluteenittomista raaka-aineista valmistettuja sekä ohrapohjaisia. Vaikka oluen pääraaka-aine olisi gluteeniton esim. maissi, se ei kuitenkaan takaa tuotteen gluteenittomuutta. Ainesosat on aina hyvä tarkistaa. Ohrasta voidaan nykytekniikalla valmistaa myös gluteenittomia oluita. Näistä turvallinen valinta on sellainen, jossa on Gluteenittoman tuotteen -merkki, tai jossa lukee ”gluteeniton”.
Luin vastikään kirjoituksen jossa tuotteelle oli annettu ”Gluteeniton”-merkintä, ja silti se on aiheuttanut oireita useammalle. En halua lähtökohtaisesti tuomita enkä oikeastaan ottaa asiaan enempää edes kantaa, mutta jos kirjoitus kiinnostaa niin sen löydät TÄÄLTÄ.
- Gluteeni ei voi piiloutua minkään E-koodin taakse, niin ettei siitä ole mainintaa tuoteselosteessa. Lisäaineet siis turvallisia gluteenin suhteen. Mikäli tuotteessa on gluteenia sisältävää raaka-ainesta, on siitä oltava aina merkintä. Lihavoituna tai muuten muusta tekstistä erottuvalla tavalla ilmoitettuna.
Tulen tätä listausta päivittämään aina kun törmään uuteen mietityttävään ainekseen. Varmasti tässä vaiheessa jokin tärkeä maininnan arvoinen aines unohtuu mainita, mutta minulle saa laittaa viestiä ja muistutella asiasta.
Kannattaa tässä kohtaa viimeistään myös mainita, että vaikka sinulle tai perheenjäsenellesi olisi diagnosoitu keliakia, niin ihmiset ovat yksilöllisiä, samoin oireet. Vaikka joku toinen saattaa sietää jotain tuotetta paremmin, ei se silti tarkoita että se sopisi kaikille. Parhaiten gluteenitonta ruokavaliota voi noudattaa etsimällä paketista ”GLUTEENITON”-merkinnän.
Keliakialiiton-sivuilta löytyy erittäin hyvä ja kattava listaus gluteenia sisältävistä tuotteista. Listaukseen pääset kätevästi TÄSTÄ. Voit tallentaa sen koneellesi tai puhelimeesi, niin se on aina saatavilla, jos tarvitsee lunttilappua.
Tutustu myös alle listattuihin linkkeihin. Paljon arvokasta tietoa 😊
XXXXX
Marko
Lähteet:
Keliakia-liitto, Gluteeniton ruokavalio
Keliakia-liitto, Mistä tunnistaa gluteenittoman tuotteen?
Keliakia-liitto, Gluteenittoman tuotteen merkki
Keliakia-liitto, ”Saattaa sisältää-merkintä”