Keltainen kanakastike

Arki. Tuo loman vastakohta. Aina yhtä hauskaa viikonloppua edeltävä Via Dolorosa. Sama jatkuu heti tuon kaksipäiväisen miniloman jälkeen. Arki. Meillä kaikilla vahvasti läsnä. Joillain enemmin, joillain taas vähemmin. ”Arki juhlaa kanssasi on vain…” lauleskeli Laura Voutilainenkin rakkauspäissään joskus. Ja tuskin väärässä hän. Juhlaahan se.

Mutta kun aina ei ole. Eikä toisaalta aina kuulukkaan olla. Usein arki mielletään raskaaksi raatamiseksi jonkun tietyn päämäärän eteen. Tai yhteisen tavoitteen.

Arjen pyörittäminen kaikkine omine haasteineen saattaa olla toisinaan niin kuormittavaa, että kun se viikonloppu sieltä joskus koittaa niin haluaa vaan levätä. Olla tekemättä mitään. Valmistautua henkisesti jo siihen maanantai-aamuun, jolloin sama rumba alkaa alusta.

Aina välillä kuulee puhuttavan että arki on niin raskasta että mihinkään ei oikein riitä aika. Suoritetaan päivästä toiseen jotain ja kiireen takia monikin asia hoidetaan puolitehoilla. Pysähtyminen mahdotonta koska sitten ollaan jo valmiiksi myöhässä seuraavista ohjelmanumeroista, joita riittää aina sinne iltaan asti. Stressiä puskee päälle ja kokoajan inhottava paine kiirehtiä. Ehtiä suoriutumaan.

Onko tuttua? Niin minullekkin.

Syy miksi tätä kirjoitan, on henkilökohtaisesti todella tärkeä. Loppuunpalaminen. Se mitä kaikkea kyseinen asia saa aikaan ihmiselle, on jotain sellaista mitä en halua koskaan enää kokea. Enkä haluaisi että kukaan muukaan kokee. Tästä asiasta ei uskalla ihan hirveästi huumoria lasketella.

Mutta. Myös tässäkin on se mutta… Jonka jälkeen usein tilanne muuttuu. Kuten aina ”mutta” sanan jälkeen on tapana. Kuten vaikka:

”Ruoka oli todella hyvää, mutta kylmää…” tai
”Huomisesta on kyllä tulossa kaunis päivä, mutta vettä sataa…” tai
”Kyllä kultaseni, ajattelin imuroida koko asunnon ja pestä ikkunat, mutta vasta ensi viikolla…”
”Sä oot kyllä ihan kiva ja kaikkee, mutta…”

Mutta ehkä sait pointin. Arjen pyörityksen keskellä ja kaikessa siinä härdellissä olisi pystyttävä pysähtymään. Hengittämään ja miettimään miten kaikesta selviää parhaalla mahdollisella tavalla ja miten auttaa itseään jaksamaan. Mitä voisi tehdä asioille jottei ne kuormittaisi liikaa mieltä ja pääsisi kasaantumaan.

Monesti asioille voi jotain tehdä. Pysähtyminen ei missään nimessä ole helppoa. Kun sille ei ole aikaa eikä tilaa. Ei paikkaa eikä oikein osaa. Itse koen silti että vaikka pienellä pakolla raivaa itselleen tilaa kalenteriin ja ottaa omaa aikaa. Nyt minun on varmasti helpompaa sanoa kaikki tämä kun sitä aikaa on. Ja tilaa. Riittävästi. Mutta aina ei ole ollut näin. Omat ylä- ja alamäet koluttu isosti ja nyt tuntuu hyvältä. Hengittäminen helpompaa.

Arjen hyvinvoinnilla on vahva yhteys mielen hyvinvointiin. Kun elämässä on ne peruspalikat balanssissa, arki sujuu ilman suuria ponnisteluita. 

Meillä arjen pyörittämiseen on vaikuttanut monikin asia. Kaikki sujuu tällä hetkellä oikein mainiosti ja suuri kiitos kuuluu luonnollisesti läheisille ihmisille jotka auttaneet ja tukeneet niinä aikoina kun tuntui etteivät omat voimat aina riitäkkään ihan kaikkeen. Oman mielen ja prioriteettien uudelleen järjestely sekä lepo.

Tärkeässä roolissa myös omat rutiinit sekä arjen mielekkäät touhuilut joista pystyy ammentamaan hyvää mieltä ja energiaa mielin määrin. Ulkoilu ja liikunta. Harrastukset. Ruoanlaitto.

Aina toisinaan tuntuu ettei ruoanlaitollekkaan riitä sitä aikaa mitä siihen haluaisi käyttää. Siksi pieni ennakointi on auttanut asiaa. Saatan jo edellisellä viikolla kysellä lapsilta että onko toiveita mitä haluaisitte syödä kun tulette seuraavaksi isille? Usein vastauksia tulee ja niistä pystyy kokoamaan viikon menun aika pitkälle.

Vaikkakin poitsun ”jäätelöä joka päivä” toive ei jostain syystä ota toteutuakseen. Yleensä annan molemmille toiveruoan, ja sitten diktaattorimaisesti sovellan muita toiveita siihen suuntaan jotta viikon ruokalista pysyy nätisti kasassa.

Tapana myös mielessä jo jakaa ruoat eri päiville, kun vaikka lasten harrastusten aikatauluja miettii ja niitä sovittelee yhteen ruoka-aikojen sekä muiden touhujen kanssa. Toisinaan ruoan valmistus on aikapeliä ja nopeus on valttia.

Joku saattaa tässä kohtaa taas mietiskellä että ”miksi taas tämmöistä höpinää tässä häh? Laita se resepti jo!” Se on jo tuolla alhaalla, niin siksi ei ole kiirettä 🙂 Voi kirjoitella mitä sylki suuhun tuo ja arkiasiaa se nyt näytti tuovan. Ainakin kun tuota tekstiä ylöspäin lukee.

Noniin. Miten tämä resepti liittyy sitten arkeen? Noh, meillä hyvinkin vahvasti. Kyseessä yksi tyttäreni lempiruoista, jota valmistamme todella usein.

Arkiruokaa, kotiruokaa, maistuvaa ruokaa, toiveruokaa, gluteenitonta ruokaa. Sitä kaikkea on tämä Keltainen Kanakastike. Ja siitä syystä sille on myös paikkansa tällä sivustolla, vaikka ihan perushuttu onkin 🙂

XXXXX

Marko